keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Monenlaista puuhastelua

Suomalainen suvi-ilta, se on sitten kaunis, tuumi Mirella istuessaan kuistilla ja katsellessaan pääskysten hurjaa lentoa taivaalla. Päivät ja hiukan yötkin ;) olivat sujuneet leppoisasti ompelukoneen ääressä tai rautalankaa kieputtaessa. Mutta mikäpä tehdessä, kun ei ole seinänaapureita jotka häiriintyisivät.
Kunhan myymälä saadaan rempattua niin täytyyhän sitä olla myytävääkin ja itsellekin on kiva laittaa kaikkea kaunista :)


Talo on edelleenkin kesken! Remonttimies oli saanut taas kuulla kunniansa, eihän se puusilmäinen miehen kuvatus, ollut lukenut ohjeita, miten kattopaanut laitetaan. Oli jo hätäyksissään mennyt tervaamaan koko katon. Kaikenlaisia remonttimiehiä sitä onkin, tätä kehveliä en kyllä suosittele kellekään, Mirella päätti topakasti.

Saapa nyt nähdä milloin katto valmistuu.
Remonttimies, kun levittelee vain käsiään ja hokee, ettei nyt oikein ehdi. Esikoispoika täyttää viikonloppuna kuulemma hurjat 16 ja niitäkin kemuja pitäisi valmistella. Ja kattokin on kuulemma niin vaikea, kaikenlaisia jiirejä pitää leikata, kun vanhassa talossa on vanhan talon mutkatkin. Oikeanpuoleinen yläikkunakin on kuulemma niin kierossa, että haittaa hiukan hommia.
No sen on taatusti, joku toinen puusilmäinen remppa mies asentanut, tuumii Mirella itsekseen, vaikkei vaihtasi pois yhtäkään mutkaa, narinaa tai koloa. Niin rakas tämä mummun perintörahoilla ostettu talo on.
Netistä Mirella oli nähnyt ilmoituksen talosta ja siltä seisomalta ostanut. Oli heti tiennyt, että tämä se on, vaikkei sisällekään ollut jalallansa astunut. Rakkautta ensi silmäyksellä! :)

Ja kiireitä tässä oli Mirellakin, puotiinkin tarvittaisiin vaikka sun mitä. Uutuuksia ja ihanuuksia Mirella aikoi lähteä haistelemaan sunnuntaina Forssan markkinoille, josta itselle ja puotiin löytyisi taatusti kaikkea kaunista. :)

Mutta hyvänen aika! Eikös tästä kuistilta nyt puutu jotain? Mirella kummastelee.
Ei kääks! missä ihmeessä on ulko-ovi? Ei hyvää päivää sentään, minne se remppamies taas luikki piiloon. Ootappas kun saan sinut puhe-etäisyydelle niin saat sinä kuulla kunniasi..ja ei sen tarvitse olla edes puhe-etäisyys, kuulet sinä kunniasi kauempaakin!!



4 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Joo-o - ihan kuin Tane olisi ollut siellä päin ;D - mutta minkäs teet, kun parempia remppamiehiä ei ole saatavilla. Itse ei kaikkeen ehdi...

anja kirjoitti...

Kaunis emäntä ja melkoinen temperamenttikin ;) Talosta tulee kyllä hieno! Hauska lukea .D

Minna kirjoitti...

Voi, että kun Mirelle on ihana persoona ja kaunis kuin mikä! Suloisia juttuja olet väännellyt ja ihania tyynyjä ommellut. Talo on kertakaikkisen hurmaava.
Sunnuntaina nähdään! t. minri

Merja kirjoitti...

Kaunis talo..hurmaava emäntä ja iik miten ihania tyynyjä ja muita juttuja!