tiistai 6. huhtikuuta 2010

Puodin kuulumisia

"Huh heijaa" huokaisi neiti Marenki pöyhien kiharoitaan ja istuuduttuaan keittiön tuolille. Uudesta mageasta radiosta kuului Jenni Vartiaisen uusin biisi, sen sävelien tahtiin oli ihana sulkea silmänsä ja nautiskella leppoisasta iltapäivästä.

Vihdoinkin sai huokaista helpotuksesta. Hylly oli vihdoista viimein saatu paikoilleen puotiin ja jokusia tavaroitakin esille. Työmiehellä oli ollut milloin minkäkinlaista estettä, reissuja jos jonkinlaisia ja aina kiire. Viimeisimpänä lapsen sairastuminen vesirokkoon. Siihen Mirella totesi jo varsin topakasti, että hän on kyseisen taudin sairastanut, eikä estettä hyllyn siirtämiselle olisi. Mikäpä siinä työmiehen enää selitellessä, hommiin oli ryhdyttävä.
Työmies totesi vain hiljaa mielessään, että onneksi hyllylle ei ollut kuin yksi mahdollinen paikka, hänkin pääsi livahtamaan kotiinsa hyllyn paikoilleen laittamisen jälkeen.
Mirella tarkasteli hyllyjä kriittisesti, tavaroiden paikoilleen asettelu, kun oli kaiken a ja o. Asiakkaiden tulee löytää helposti haluamansa, mutta tehdä samalla käteviä heräteostoksia ;D
Mirella huomasi, sitä sun tätä vielä puuttuvan. Tilauslista alkoikin olla taas melkoinen, harmi kun toimitusajat olivat niiiiin pitkät.
Rautalankatuotteitakin voisi laittaa enemmän esille, ainakin pari säilytyskoria olisi tarpeen, tavarantoimittajalla kuului olevan vain jotain ongelmia, tuotteiden valmistajalla olivat kuulemma silmät menneet ristiin ja peukalokin siinä hötäkässä siirtynyt keskelle kämmentä ja tästä syystä tuotteiden valmistusajat olivat pilviä hipovan pitkiä.

Puotiin oli saatu muutama kangaspakkakin asiakkeiden tyydytykseksi, kovasti niistä olikin ollut jo kyselyjä. Puodin tila on vain niin rajallinen, mutta ehkäpä vielä muutaman voisi johonkin nurkkaan esille laittaa.

Muutamia vintage-tyylisiä kellotaulujakin Mirella laittoi esille, Sinikan taituroimien vintage-purkkien viereen.
Mirellan haaveissa oli vielä muutamia säilytysrasioita, mutta tälläkin tavaran valmistajalla kuulosti olevan samaa, silmät ristissä ja peukalot keskellä kämmentä vaivaa. Lieneeköhän tarttuvaakin lajia, Mirella tuumaili.

Rautalankaiseen kerrosvatiin Mirella oli paketoinut kasan tuoksuvia saippuoita.
Bread-laatikon kansikin löytyi ja säilytyslaatikko pääsi näin ollen hyllyyn esille.
Yksityisyrittäjyydessä on tietysti omat ilonaiheensa, mutta oman kodin sisustus sitten jääkin vähemmälle huomiolle. Sänky kaipaisi kipeästi uutta patjaa ja keittiöönkin täytyi hommata ainakin hyllyjä seinille. Keittiön katolle täytyi tehdä myöskin jotain ja valaisinkin täytyisi etsiä ja laittaa paikoilleen.
Pihatyöt ovat olleet aivan olemattomat, kukaan ei ole ollut pitämässä puutarhaa kunnossa ;D
Linnunpönttö nyt ainakin täytyisi nikkaroida, sillä katolle on päätynyt sirkuttamaan muutama untuvikko. ( Näiden pajunkissoista tehtyjen tirppojen esikuvaa yritin etsiä netistä, jonkun harrastajan blogista idean nappasin, vinkatkaa kuka, niin linkitän sen sitten tänne :) )
Tästä kuvasta selviää, ettei mistään kovin suurista linnuista ole kyse.
Hyllyn sain siis vihdoista viimein tuunattua, hiomalla, kuluttamalla ja maalaamalla. Ihme sorvauksien poiston jälkeen, poistin vetimet ja uudet tein tuikkukipon metallista. Tässä on sitten Marengin seuraava projekti, vanhanajan huuva, ja pahvista tottakai ....tai siis toivottavasti se tuosta nyt kehkeytyy :D

Tällaista tällä kertaa, oikein ihanaa kevättä kaikille. Upeasti linnut sirkuttavat jo aamuisin :D

20 kommenttia:

TINK - SONIA kirjoitti...

Hello,I think your shop is amazing!
I love the color,the style,the items,the sings,everything is so beautiful.Great work,miniregards.

Piikko kirjoitti...

Tykkään!!!!:D
Tosi nättiä ja niin mun makuun<3
Ja pikkulinnutkin aivan ihastuttavan söpöjä..nam:)

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Aina ihana sisustusliike!!! Tahtoiin tietää, mistä olet ostanut nuo pilkulliset ja kukalliset lautaset, vai oletko tehnyt ne itse...ja jos, niin miten? Oletko tehnyt ne rautalankakorit itse? Kaikki on niin ihanaa, pidän väreistä! Minulla on nyt oma nukkekoti SUUNNITTEILLA, sillä vihdoin alamme saada taloamme valmiiksi. Sinne mahtuu nukkekotikin. Minulla on jo valtava määrä huonekaluja, jotka olivat nukkekodissani Suomessa. Nukkekoti, joka oli valtavan suuri, jäi sinne, mutta nuket ja mööpelit lensivät kanssani erissä USA:n kautta Chileen.Olen ollut nyt neljä ja puoki vuotta ilman rakasta harrastustani ja nyt tuntuu ihanalta, kun se taas tilojen puolesta voi päästä esiin. Olen ajatellut näin ensi hätään etsiä jonkun hyllyn tai kaapin, jotta saan tehtyä nukkekodin siihen ja sitten ajan kanssa tehdä tai tettää oikean nukkekodin. Nämä sinun kuvasi inspiroivat kyllä huonekalujen maalaamiseen. Lähes kaikki huonekaluni ovat tummaa ja punertavaa puuta, sillä silloin, kun minä olen ne ostanut, ei vielä pahemmin ollut valkoisia mööpeleitä myynnissä. Ihana blogi sinulla! Voisitko muuten suositella jotain nukkekodintavarliikkeitä netissä, vai onko Minimaailman lisäksi muita?

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Siis tarkoitin: AIVAN ihana sisustusliike!

Tyynenmeren Aaltonen kirjoitti...

Oho, ja nyt huomasin, että kommenttini vilisee lyöntivirheitä...taitaa olla jotain tököttiä näppäinten alla...

Mercedes Spencer @ Liberty Biberty kirjoitti...

Ooooh! Your shop is BEAUTIFUL!!
Mercedes

Sylvia kirjoitti...

It´s very nice!
Beautifull
Hugs
Sylvia

SusannaT kirjoitti...

oi joi.. tässä kaupassahan menisi koko päivä! :D

anja kirjoitti...

Juu, kyllä kaupassa pitää olla kaikki kohdallaan, senhän kauppiaat itse ainakin tietävät. Taitaa olla Marengin kauppiaassa hieman samaa verta kuin minun Dagmarissani ;) Sinun kauppasi on tosin hieman uudenaikaisempi Dagmarin kauppaan verrattuna :D Ihania tavaroita. Tuollaisen kaupan (ainakin lähes) löytää täältä kotikaupungistamme ihan livenä tällä hetkellä.

Mirja kirjoitti...

Niin on suloinen putiikki :)

Piipa kirjoitti...

Thank you very much, yours lovely comments. Lots of mini hugs everyone!!:)

Lämmin kiitos kommenteistanne, kylläpä lämmittivät mieltä!! Kiitos! :)

Mia, olen tehnyt rautalanka jutut ja lautaset itse. Lautasten kuvan olen napannut lehdestä ja ne olen scannannut ja tulostanut sopivaan kokoon. Lautasten pohjalla on pahvia, aimmaisena hiukan lautasta suurempi pyörylä ja sen päällä lautasen reunan levyinen renkula (reikä keskellä), ja lopuksi lautasen kuvapäällä. Fiskarsin muotoilukynällä (käy varmaan mikä muukin jossa on pyöreä kärki) olen lautaset liimaus vaiheessa painellut kiinni pahviin, jotta tulevat nuo lautasen muodot paremmin esiin. Tällä tekniikalla olen aiemmin tehnyt myös tarjottimia, sellainen on esim. tuolla Villa Vanillan keittiön takan reunalla (http://piipanvillavanilla.blogspot.com)
Nukkekoti kauppoja netissä on Minimaailman lisäksi Dolores, Nukkekoti ja lelu, Pieni nukkekotikauppa... löytyy varmaan muitakin, mutta noita nyt lähinnä itse olen käyttänyt :D

Minimaailma ja nukkekodin parissa näpertely ovat mielestäni ihan huippu harrastus, sen kun voi todellakin jättää välillä sivuun ja ottaa aina uudelleen esiin ja jos siltä tuntuu, pistää koko sisustusksen uusiksi :D

Marjatta kirjoitti...

Ihana kauppa täynnä suloisia, herkullisia tavaroita! Olet ollut kyllä ahkera!

Eliisa kirjoitti...

Piipa, tää on ihan täydellinen kauppa!! Ja kun olen nähnyt sun isompaa taloa livenä, tiedän, että tämä on luonnossa vielä upeampi!! Tässä yksi syy, minkä takia aion ehdottomasti kysellä kerholaisilta retkeä sinne teillepäin, joko kerhoilun merkeissä tai sitten "kulttuuriretkenä" ihastelemaan sun talojasi! Siinäkin jo saa niin inspiraatiota, että! Iso halaus sulle sinne työn/perheen ja mineilyn keskelle!

kaisa kirjoitti...

tämä talo ja puoti ovat oikeaa unelmaa! jos tuollaiseen liikkeeseen oikeasti eksyisin niin varmasti tulisiheräteostoksia ;D

Minri kirjoitti...

No huhuh! IHANAA! Ihastuttavia yksityiskohtia ja tunnelma just eikä melkein taattua Piipa-tyyliä!
Turkoosi keittiö miellyttää myös kovasti.
Kiitos kutsusta! Innolla olen tulossa kylään kotikerhoilemaan. :D

Piipa kirjoitti...

Lämmin kiitos kommenteistanne!! :)
Vai kulttuurimatkalle, olin ihan tikahtua nauruuni :D :D
Nyt menee aikaa tähän vesirokkoiluun (kuopus ei ole vielä sairastunut, joten sitä odotellessa), mutta kunhan alkaa näkyä valoa tunnelin päässä..heh! niin sovitaan kerhoiluaikaa tänne meille!

Lotte kirjoitti...

Oih... parempi, ettei tämmöiseen liikkeeseen eksy ;D Niin mieletön määrä kaikkea ihanaa tarjolla.

Kii kirjoitti...

Ah, voih, ihana! Kulttuurimatkaa odotellessa...

Piukku/Pia kirjoitti...

Puoti näyttää upealta! Mini-minä tahtoisi tuonne töihin =)

miniature furniture kirjoitti...

It is amazing how nice those budget dollhouses can look if you are willing to put the time and effort into them.