torstai 30. huhtikuuta 2009

Eipäs possu boksi

Saanko esitellä ihan pikkuinen harha-askel, eli pienen pieni projekti kaikkien keskeneräisten projektien lisäksi!! :)

Hyvän iltasatu kirjan tunnistaa siitä, että sitä jaksaa lukea vanhemmat ja kuunnella lapset. Tämä kirja on minun ja pikkuherrojeni suosikki! Hauska tarina ja hassun hauskat kuvat. Hulvattomia tavaroita ja yksityiskohtia. Sohvalla mököttävä Eipäs possu on niin ihana, voi kun osaisi itsekin mököttää juuri noin! :)
Pikku hiljaa alkoi mielessä kyteä idea, että voisiko tästä tehdä jotain nukkekoti juttua...hmm.edes jotain pientä....;D
Ihan ekasta roomboksistani on muuntunut, parin päivän aikana, vallan toisenlainen.
Alunperin ajattelin, että teen ihan yksi yhteen, mutta sitten ajatukset ja ideat karkasivat, joten tässä tulosta, eli Eipäs possu shappy chick tyyliin :D :D
Seinällä on kirjan mukaisia tauluja. Sohvan nojalla on neitini taiteilema mini paperilennokki.
Seinällä on "taidetta". Revittyjä tapetteja ja piirroksia...tutun näköistä, huokaus ;D. Pyörylä on olevinaan valokatkaisija. Kattovalaisinta ei vielä ole. Seinällä ja lattialla olevat piirustukset ovat neitini 10v ja pikkuherran 3v taiteilemia..Lattialla on myös pieni juna ja vesivärit, kynät vielä puuttuvat.
Sivupöydän olen kasannut kaikenlaisista balsan ja ohuen vanerin paloista. Jalat on tulitikun pätkät ja vedin helmi. Pöydällä on kirjan toisilta sivuilta napatut sienivalaisin ja Eipäs possun kuvalla varustettu kaakao-muki. Fimosta tein nämä ja possun kuvan maalasin akryylein ja ohut käskisellä tussilla. Pilli on rautalankaa, maalattuna akryylein. Tälläkertaa onnistuin tekemään myös cupcakesin sitä polttamatta :)
Lattialla on veto ankka ja pallo, fimoa nämäkin. Kukka on muistona ekasta boksistani.
Makkaran muotoisella matolla pötköttää fimosta tekemäni mini Eipäs possu.
Lattialla on myös talouspaperi-rulla ja rutattuja papereita. Lautasella on suolakurkkuja. (vaikka näyttävätkin tässä valossa aivan joltain muulta :D :D..hih! ) Lautanen on pieni nappi.
Eipäs possun pää, sorkat ja kengät olen tehnyt fimosta. Niitä olen hiukan maalannut akryylimaaleilla. Vartalo on rautalankaa, jonka päälle neulahuovutin villaa. Vaatteet olen liimannut päälle ja mustat ompeleet olen piirtänyt ohut käskisellä tussilla.
Sohvan runko on superlonin palanen, takaosa pahvia vanulevyllä ja kankaalla päällystettynä. Käsinojat pahvinpäälle liimattua ohutta superlonia ja kangasta. Sohvaan tein vielä tuollaiset pienet ompeleet, että näyttäisi siltä kuin sohva parkaa olsi hiukan korjailtu ja verhoiltu uudestaan. Pari paikkaakin löytyy ja kankaiden läpi törröttää pari joustakin. Korjattavaakin löytyy, sillä toisesta käsinojasta vanut hiukan tursottaa. Pienet napit olen ostanut joskus Sinellistä.
Tyynyssä on mannaryyni täyte.

Vasemman puoleiselle seinälle tulee vielä hyllyjä ja niille tavaraa ja valaisin puuttuu, jokunen kirjakin pitäisi boksiin mahduttaa, mutta muutes alkaa olla valmista :D

Onpas ollut hauska projekti, niin lapsista kuin minustakin!
Hymyä huuleen ja todella hauskaa vappua teille kaikille ihanille ihmisille!!!

24 kommenttia:

Julianna kirjoitti...

Aivan mahtavan super hyper ihana boxi!!! Ihania yksityiskohtia ja itse Possu on niin hauska! Itse olen haaveillut jonkinlaisesta Herra Hakkarais-boxista,kun ne kirjat ovat meillä suuressa suosiossa,tai Eemeliä, tai tai,tai,tai, taitaa jäädää vain taiksi. :)

Linjuri kirjoitti...

Suloinen boksi! Kauniisti sisustettu huone ja tunnelmaltaan hellyttävä. Possu on hurmaava!

hannajaleijona kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana! Possu on aivan valloittava ja minipossu jos mahdollista vielä valloittavampi.

anja kirjoitti...

Veikeä boxi, jotenkin niin hellyttävä :D

Linnea kirjoitti...

Hih, meidän lapsella on ihan sama kirja lempikirjana. Sitä vaaditaan lähes joka ilta luettavaksi. Poika on itsekin välillä samanlainen tahtopossu, uhmaiässä (kohta 3 vee) kun on :D

Boxisi on tosi ihana ja hauskasti toteutettu. Ei voi kuin ihailla sun luovuutta ja kekseliäisyyttä! :)

Päivi T. kirjoitti...

Ompas hauska idea, onnistuit kyllä hyvin vangitsemaan possun "hnegen" :)

Eliisa kirjoitti...

Piipa, sä olet aivan uskomaton!! Upea, upea boksi!

H / Lumimäellä kirjoitti...

Ihan mieletön! :) Hymy levisi kasvoille kyllä melkoisen laajasti boksiasi katsellessa. Olet onnistunut ihan mielettömän hienosti!

Mirja kirjoitti...

Hihhii...onpa hyväntuulinen boxi:D

Taiju kirjoitti...

Ihana, valloittava boksi! Ihailin tätä yhdessä 9-v. neitini kanssa, hänkin tykkäsi siitä kovasti! Iloista vappua!!

Lotte kirjoitti...

Aivan suloinen, oikea hyvän mielen boksi! Sulla noita ideoita (ja vielä energiaa toteuttamiseenkin) riittää!

Piipa kirjoitti...

Lämmin kiitos kaikille kommenteistanne!!
Minun nuorimmaiset 2 ja 3v ovat myöskin välillä melkoisia Eipäs possuja :) mikähän siinä onkin, että juuri kaikki pikku Myyt, haisulit sun muut vetoavatkin niin lapsiin. Oma suosikkini lapsena oli Peppi Pitkätossu, varsinkin tämä telkkarissa näytetty sarja, aivan ihana!

Hannele kirjoitti...

Ihana! Minä olen possufani ja niitä onkin kertynyt meille erilaisissa muodoissa. Possuboksia en ole hoksannutkaan vielä toteuttaa. Tämä oli mahtava!

Niina kirjoitti...

Hehe,juuri luin pojalle (3,5 v.) tänään tuota samaa kirjaa. Hauska toteutus. Katsoin tosin, että onko Eipäs-possu ryhtynyt todella röyhkeäksi, kun en heti tunnistanut suolakurkkuja. Ei niistä possuista koskaan tiedä :P

Sinikka kirjoitti...

Aivan hurmaavan ihana boksi!!! Possu on todella onnistunut ja kaikki pienet yksityiskohdat. Vau!

Eija kirjoitti...

Juupas! Ihana Possu ja hienot yksityskohdat on boxissa!

Merja kirjoitti...

aivan mahtava!!!!!tykkään niin eipäs-possusta!meille on periytynyt pikkuveljeni Richard Scarryn kirjoja,jotka on lasten suosikkeja tietenkin.Sadut on ihania ja tämä boksi myös ;)

Piipa kirjoitti...

Kiitos kaikille kivoista kommenteistanne, lämmittävät kovasti mieltä! Kiitos :)

wooper kirjoitti...

Voi elämä, miten söpö tyyppi siellä mutruaa soffan pohjalla! Ihan huikea toteutus. :D

Minimami kirjoitti...

Tosi hauska tarina ja suloinen possu. Tätä voisi näyttää ja lukea omille lapsillekin.

Piipa kirjoitti...

Lämmin kiitos kivoista kommenteistanne!! :)
Kun voisi itsekin joskus mennä sohvalle mököttämään ja heittäytyä vallan mahdoittomaksi! :D

Maarit kirjoitti...

Hauska boxi!Hyvin olet saanut possun mielialan esiin. Just semmonen ilme ettei voi olla huomaamatta millä päällä ollaan.

Kiitos vierailustasi!Saat apinoida pasuvadin mallin ja jos kehität jonkin kivan muotoilun siihen niin voisin puolestani taas apinoida sinua :)

- Virpi kirjoitti...

Ihan mieletön, ihana! Possu on järisyttävän hyvännäköinen, niin ärhäkkä, kuin possu vain voi olla! Ruusupaikat, kaakaomuki, lelut ja lennokki, ihania ihan kaikki! :O)

Lena kirjoitti...

Hello!

Just lovely roombox that You´ve made with that agry pig.I recognise him from my childrens books.. a friend of "Kalle Katt"?
I just love Your blog and Your pictures!

(I dont know if I should write in english or swedish, sorry I can´t understand finish)

Lena!