maanantai 4. tammikuuta 2010

Isoja ja pieniä hassutuksia ;)

En ole varmaan koskaan muistanut mainita, että olen intohimoinen kirppiksillä koluaja ja romun kerääjä!? ;D Niin ja mainitsemattahan on myöskin jäänyt, että kaikenlaisesta romusta tulle tuunattua kaikkea hyvin "tarpeellista"!?

Tämä tavaroiden, lue romujen, keräily on ollut aina intohimoni. Silloin kun kattilakuntaamme kuului vain viisi perheenjäsentä, väkertelin kuvassa näkyvän koristuksen... siis romustuksen. Perheen kasvaessa romustuksenkin tuunaus on ollut mielessä, jotta siitä tulisi ajankohtaisempi.... niin ihan tosi jokainen noista killuttimista tarkoittaa siis jotain ;D Yksi ajatus on ollut laittaa pari vanhaa valokuvaa lisäksi, mutta miltäköhän sellainenkin näyttäisi??
Pohdinnan tuloksena syntyi sitten samanlainen killutin minikoossa. Hopea maalilla maalaamaani korkkiin naputtelin pohjaan kuvioita ja reijät ruuvin ja vasaran avulla. Pikkiriikkisiin ruokailuvälineisiin tein reijät parsin-neulan ja vasaran avulla. Sitten vain rautalankaa, helmiä, pikkiriikkisiä vintage-kuvia pahville liimattuina.
Tällainen tästä sitten tuli ja voisinpa tuohon alkuperäiseen malliinkin uskaltaa kokeilla vanhoja valokuvia :)
Hirvittävän vaikea kuvattava vain, kuten kaikki missä on rautalankaa, näyttää lähinnä sotkulta.
Kuvista innostuneina päätin värkätä samalla, mielessä jo pitkään hautuneen korttitelineen Marengin puotiin.
Romulaatikossa pyörinyt rihkama sormuskin tuli samalla tuunatuksi, tuli ihan kivat kehykset :)

9 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Ihana tuo pieni , muistuttaa omaa "vuokavispilä" hylkerrelmääni,jota taannoin vääntekin sormet kippurassa.

Kii kirjoitti...

Tämä on kyllä tosiaankin Piipan PIENTÄ piperrystä. Aivan ihana lopputulos!

Maija kirjoitti...

Hykerryttävän suloinen tuo pieni - valokuvat ovat piste iin päällä. :)

Julianna kirjoitti...

ihania hassutuksia ovatkin, molemmat!

Eliisa kirjoitti...

Vähän tuo on hieno!! Ja se ed. postauksen sienet myös - ja kaikki muukin täällä, mihin en ole kommentoinut :) Mukavaa uutta vuotta sinulle Piipa!!

riSa kirjoitti...

Aivan ihania hassutuksia nämä ja erityisen söpö tuo pieni. :)

H / Lumimäellä kirjoitti...

Siis niiiiiin IHANIA!!! :) <3 TYKKÄÄN :)

Piipa kirjoitti...

Lämpimät kiitokset mukavista kommenteistanne!! :)
Muutama muukin hassutus joka kotona killuu 1:1 koossa olisi kiva tehdä minikoossa...jos aika vaan antaa myöten :)

Taiju kirjoitti...

OI oi, miten iiiihania...vain sinä pystyt johonkin tällaiseen... onpas kiva käydä täällä taas (liian) pitkän tauon jälkeen!