sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Muodonmuutos, kehdosta penkiksi ;D

Nukkekoti harrastuksen alkumetreillä, joulupukki muisti minua kalustesetillä, johon tämä kyseinen kehtokin kuului. Olen koittanut sitä sijoitella Villa Vanillaan, mutta yrityksistäni huolimatta, ei se sinne tahtonut. Edessä oli siis taaperoiän jättäminen taakse ja siirtyminen muihin tehtäviin.
Ensin pieni hajoitus operaatio ja sen jälkeen kehto ei ollut enää kehto laisinkaan.
Siitä muotoutuikin puinenturkoosi sohva. Sohva joka on taatusti parhaimmat päivänsäkin nähnyt, lieneekö ollut pihamaalla sateessa.
Takajalkoihin käytin lisänä Eurominis sorvauksia.
No niin ovathan ne hassut venkurat :D :D No pääasia, että pystyssä pysyy ja kestää.
Ja sitten hiukan somistusta. Suloiset tyynyt olen tehnyt kirppikseltä löytämästäni vanhasta pöytäliinasta, johon myös tuo pitsi kuului, siitä tuli oiva peite.

Wooperin taituroimat astiat ja lattialla pilkottavan korin olen ostanut Taikasormet messuilta. Korissa oleva tyyny on nalletalon wc:n verhojen ylijäänyt palanen :)
Toisenlainen tunnelma. Vanha kulahtanut pinnasängyn lakana on löytynyt myöskin kirpputorilta. Kirppis kankaat ovat siitä oivallisia nukkekoteiluun, koska ovat jo käytön pehmittämiä.
Tämä suloisistakin suloisin ruusu-kangas on vain odottanut paikkaansa. Olen saanut tämän Riitan blogin arvonnassa. Sopii Marengin tyyliin ihanasti! Kaikissa tyynyissä on täytteenä sekä mannaryynejä, että vanua. Vanu antaa muotoa, mutta mannaryynin ansiosta tyynyjä voi asetella paremmin ja pysyvät paikallaan napakasti, eivätkä lentele :)
Pikkiriikkisiä saippuoitakin näpräsin.

8 kommenttia:

Hertta kirjoitti...

Onpa kuvissasi mukavan leppoisa tunnelma... olet onnistunut mainiosti "makeoverissa" ;)

Johanna kirjoitti...

Kaunis penkki. Ihana maalipinta ja väri. Itselläni myöskin lojuu samainen kehto irrallaan,ilman sopivaa paikkaa. Ehkäpä se täytyykin tuunata uuteen uskoon kokonaan. :)

Olga kirjoitti...

Hieno penkki, en kyllä olisi arvannut mistä olet sen tehnyt! Samaa mieltä kuin Hertta, ihanaa kun jaksat ottaa noin kauniita kuvia. Itse näpsäisen keinovalossa surkean kuvan, mutta kun en vain jaksa odottaa aurinkoa ja etsiä sopivaa kuvauspaikkaa... ;)

Piipa kirjoitti...

Kiitos kaikille kivoista kommenteistanne! :)
Minun vakio kuvauspaikkani on keittiön senkin päällinen ikkunan edessä, aika monta kuvaa saa aina ottaa, sillä osassa näkyy niitä pikkusormia ja ymmyrkäisiä silmiä :D :D
Minulla olisi Tiimarista aikoinaan ostettu nukkekodin pinnasänkykin, mitäköhän siitäkin keksisi..penkkikö taas? Ehdotuksia otetaan vastaan!!! ;D ;D Turhana sekin siellä kaapissa pyörii, joten täytyisi varmaan sillekin jotain keksiä.

H / Lumimäellä kirjoitti...

Ihana, ihana, IHANA!!! Todella kaunis ja romanttinen penkki.

Sinulle on myös jotain blogissani! :)

Eliisa kirjoitti...

Sä olet aivan uskomaton Piipa!! Sä taiot vaikka tyhjästä jotain suurta tai pientä ihanaa! Tykkään tuosta turkoosista väristä tosi paljon, tyynyt piste iin päälle - ja valokuvat niin ihaniiiii!!

hannajaleijona kirjoitti...

Aivan mielettömän hieno tuunaus! Muutenkin Marengissa on tapahtunut sitten viime vierailun aivan hurjasti. Kauniita kuvia ja upeita oivalluksia!

Tiina kirjoitti...

Aivan ihastuttava sohva siitä muotoitui, erityisesti maalaus on onnistunut väriä myöten. Rähjäisen romanttinen... :)