keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Projektia pukkaa
Lapset kasvaa, leikit jää, mielenkiinnonkohteet vaihtuvat. Missä välissä neidistänikin tuli niin iso?
Minä sain tyttäreltäni nukkekodin, joka tarpeettomana vie vain kuulemma tilaa.
Vapaat kädet ja pää täynnä ideoita...siinäpä vasta tunne :))) pää ihan kihelmöi!
Tietyllä tavalla haikeaa ja toisaalta jännittävää!
Eli hengissä ollaan, nukkekotiharrastus aina mukana kulkien <3
Pienet asiat ovat ihania, aikaani viemässä on ollut myös pikku herra Bamse, ikää 7kk.
maanantai 13. elokuuta 2012
Pikku ostoksia
Nykyään tuntuu, että kirpputoreilta tulee lähinnä vain ostettua vaatteita...mikä on tietysti hienoa :)
Mutta kyllä se nukkekoti harrastajaa vain ilahduttaa, jos löytää edes jotain pientä..jonka voisi nukkekotiin sijoittaa, joko sellaisenaan tai tuunattuna.
Tuohon pikkiriikkiseen rasiaan ihan hurmaannuin...ihana maalaus, tykkään ihan hurjasti. Mikähän tuonkin oikea tarkoitus on?? Pillerirasiaksi todella pieni ja kansikaan ei pysy päällä tiiviisti, mutta nukkekotiin aivan hurmaava vuoka.
Pieni pullo ja rintaneula päätyvät myöskin nukkikseen. Joku taitava on tuonkin rintaneulan käsin maalannut...siitä tulee jänskä taulu.
Vähän somistusta nukkikseen.
Ja taulu poikinensa (ovat jääkaappi magneetteja alunperin)... noita täytyy kyllä hiukan tuunata, aikas räväkät värit mun makuun.
Ideaparkin Villa Rosmariinissa oli tässä taannoin nukkekotitavaroista alennus... tämä setti lähti sitten mukaan...sormet jo syyhyäis päästä tuunailemaan.
Aika oi aika missä oletkaan, nykyään niin kortilla.
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Forssan markkinat
Forssan markkina humusta ja ostoksista lisää kuvia ja juttua täällä Upea ja ihana tapahtuma :) hienoa oli päästä pitkästä aikaa paikan päälle!
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Sieni taulu ja orkidea
Mistä se oikein tuli...mineilyinto? Se iski yhtäkkiä, varkain...pakko värkätä, pakko värkätä, pakko värkätä... se kuiskutti korvaan.
No jos ihan vähän vain... pieni taulu...kuinka sopivaa, kärpässieni. Joulukalenterin luukkuja avatessa, se tallentui verkkokalvoilleni heti, ompas ihana kuva, tuostahan voisi... Villa Marenkiin oikein sopiva tuumin ja pakkohan se oli toteuttaa, aivan pakko :)
Uusi koti 1:1 koossa ja monta oikeaa vielä elossa olevaa Orkideaa, oi onnea :) Ja siksi oli aivan pakko kokeilla.
Miten hurjan vaikeaa onkaan mineillä kun sormet tuntuvat tekemiseen tottumattomilta, liian pitkä aika viime mineilystä..huh huh!
Villa Vanillaan tämän sijoitin, mutta Marenkiin olisi tarkoitus värkätä myös omansa.
Mutta ihana innostus, tulikos jäädäkseen..senhän aika näyttää.
Inspiroivaa kevättä kaikille!
terkuin Piipa :)
maanantai 29. marraskuuta 2010
Nukkekoti kertoo tarinoita ja toteuttaa unelmia
perjantai 30. huhtikuuta 2010
Vaihtoa Lissun kanssa :)
Touhun ja tohotuksen keskelle, on ihan mahtavaa saada paketti täynnänsä ihan mielettömän ihania ja taidolla tehtyjä mineilyjä.
Teimme Lissun kanssa vaihdon ja katsokaapa näitä!!!
Niin kauniita ja aivan ihania, ettei sanat riitä kertomaan. Eloveena pakettikin niin hellyttävä ja täynnä jotain rapisevaa.... taatusti nukkekodin puurohiutaleita :D
Kiitos Lissu ihan valtavan paljon vaihdosta!!! Kaikki ihanuudet löytävät taatusti paikkansa!!
Oikein hauskaa vappua kaikille!!!
sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Makeaa elämää Marengissa
Oli ihana viettää kiiretöntä sunnuntaipäivää, kevät auringon tulviessa keittiöön. Sunnuntaina tiskaaminenkin tuntui hauskalta, kun sen sai tehdä rauhassa, Muskotti-kissan kiehnätessä jaloissa.
Sunnuntain kiireetöntä aikaa pystyi nyt seuraamaan uudesta kellosta. (Kellon kuva lehdestä, kukallinen kehys Green Gaten tuotelapusta leikattua ja näiden välissä "lasina" kirkasta pakkausmuovia)
Keittiön ilmettä Mirella oli piristänyt myös maalaten, reutterin mustaan telineeseen töpötellen valkoista maalia, nyt ei teline enää pomppaa niin silmille.
(leikkiauton renkaalla painettu kuvio). Suloisessa kehyksessä vintage kuva. (Kehykset on kirpparilta ostamani sormus, josta poistin kiven ja katkaisin pihdeilla renkaan tueksi. Kaakaokuppi massaa, pilli rautalankaa)
Huh heijaa, välillä voisi siirtyä muihinkin huoneisiin. Makuuhuonekin kun kaipaisi kaikenlaista pientä.
Tunnisteet:
Pientä piperrystä,
Shappy chic,
Valkoista ja vaniljaa,
Villa Marenki,
Vintage
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)