sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Tunnustusta

Villa Marenki on saanut tällaisen suloisen tunnustuksen Maria Joselta Thank you very much!! You made my day very happy!!

Ihania blogeja on hurjan paljon, mutta en nyt jaa tätä tunnustusta eteenpäin täältä Marengin puolelta, sillä annoin samaisen tunnustuksen eteenpäin tuolla toisessa blogissani!

tiistai 6. lokakuuta 2009

Pari taulua serveteillä somistettuina

Huh heijaa ja tervehdys pitkästä aikaa. Sairastelu rumban kahdesta aallosta on selvitty ja jotenkuten tolkuissaan ollaan. Porsastelu taudilta on vielä vältytty, vaikka lasten kerho kavereilla kyseistä tautia on jo kuulemma ollut. Hui!
Kaikenlaiset tulemiset ja menemiset ja hys hys hys tekemiset ovat vieneet kaiken ajan, joten en päässyt tänään sinne nukkekoti kerhoonkaan :(
Aiheena oli servetti tekniikka, joka on minulle ihan tuttu juttu, mutta höpöttelemään olisi kiva ollut päästä...no jospa sitten ensi kerralla.
Tällaisia kokeiluja tein jo ennen kerhoa ja näitä taulujahan voisi tehdä vaikka ja kuinka. Erilaisilla teksteillä ja serveteillä somistettuina. Pienemmässä kyltissä pitäisi lukea kyllä WC, vaikka enemmän näyttää WG:ltä ;D